En muista olenko kirjoittanut tänne blogiin ollenkaan omasta jouluvihkostani. Idean tällaiseen vihkoon olen saannut jostain keskustelupalstalta jo joskus kauan sitten. Itse olen pitänyt tällaista jouluvihko vuodesta 2007. Minulle jouluvihko on eräänlainen päiväkirja, johon kirjoittelen omista jouluvalmisteluistani. Tätä vihkoa on helppo kannella joka paikkaan, kun joulu alkaa pyöriä mielessä. On helpottavaa kirjoittaa ideat ylös, koska muuten en kyllä muista puoliakaan omista ideoistani. Vihkosta löytyy paljon tärkeitä tietoja, kuten tuttujen sukkakoot ja osoitteet ym. tärkeää. Vihkoani en kenellekään esittele, koska se sisältää usein paljon tietoa joulun salaisuuksista ja yllätyksistä. On ihanaa kurkistella mitä minäkin vuonna olen tehnyt ja mitkä ideat on toteutuneet ja mitkä ideat on jäännyt ajan puutteen vuoksi toteuttamatta.

Vasemmalla jouluvihko 2007-2010 ja oikealla jouluvihko 2011 ->

Kolme vuotta palvellut vihkoni täyttyi viime jouluna, joten oli aika mennä vihko ostoksille. Tällä kertaa mukaan lähti vaalenapunainen vihko, johon itse leikkailin joulupallot koristeeksi ja päällystin kontaktimuovilla. Tuli minusta ihan kiva. Ensimmäinen kirjoitus ja ensimmäiset ideat on nyt kirjattu uuteen vihkoon.