Hulluahan tämä on, mutta olen jo ajatellut joulua. Heti kun syksy alkaa lähestyä, tulee joulu mieleen ensimmäisiä kertoja edellisen jälkeen. En ole onneksi ainut. Kävin kurkkimassa muissa joulublogeissa ja osassa oli jo päivittelyjä. Vaihdoin uuden blogipohjankin, kiitokset siistä vielä taas kerran Tuunarin sivupohjille.

En ole kuitenkaan vielä alkanut lahjoja enkä muita joulujuttuja miettimään, vaikka kävikin mielessä, että olisi voinnut kesän aleista löytää jotain mukavia lahjoja. Pitää syksyn mittaan pitää silmät ja korvat auki. Yksi hyväksi havaittu vinkki kuitenkin: Nyt kannattaa alkaa kirjata ylös tavaroita, joita läheiset ohimennen kertovat tarvitsevansa. On sitten helpompi joulun alla lähteä lahjaostoksille.

Kutimen voisi ottaa jo kohta esille ja ryhtyä tekemään pehmeitä paketteja, kunhan ensiksi keksi minkä laisia. Päivittely saattaa olla melko harvinaista täällä vielä, mutta kirjoittelen, jos jotain mieleeni juolahtaa. :)