Melkoinen viikko on ollut. Meillä oli koko alkuviikon netti poikki. Viikonloppu taas meni sohvalla kuumeessa. Nyt olen onneksi jo hiukan virkeämpi. Jotakin sentään olen saannut siellä sohvalla valmiiksi. Olen kutonut melkoisesti, mutta siitä myöhemmin lisää.

Nyt siis paketista, joka saapui viime viikon alussa. Postitäti soitti ovikelloa ja minä sain ihanan paketin käsiini. Olin juuri lähdössä kauppaan, mutta en millään malttanut lähteä ennen kun olin avannut paketin. :)

Paketti näytti tältä

 

Paketista paljastui kaikkea ihanaa: Askarteluun jouluisia kirjaimia, suklaataa, tuikkukynttilöitä ja Hehkuvaa talviteetä. Suklaa meni vielä kaappiin odottamaan, että karkkilakkoni pättyy joulukuun alussa. Sitä odottelen, sillä tällaista suklaata en ole vielä maistanutkaan. Kynttilöitä tuli jo poltettua viikonloppuna ja teetä joutua. Ihanan makuista teetä. Kirjaimiin en ole vielä ehtinyt koskea, mutta kyllä sitä pitää kohta taas käynnistää askartelutkin.

Paketin sisältö. Otin hiukan kirjamia rasiasta esille.

 

Paketista paljastui myös kaunis kortti. ( Pahoittelut kuvan huonosta laadusta. )

 

Suuri kiitos salaiselle jouluystävälle! :) Ihana paketti piristi päivää todella.